Nuoret kaipaavat vanhaa, vanhat kavahtavat entistä.Remontin aikana sitä huomaa, miten sisustusmaut ovat muuttuneet vuosikymmenten varrella. Paskanruskeaksi lastulevytetyn seinän alta löytyy viisitoista tapettikerrosta. Usein ne alimmaiset ovat hienoimpia, minun mielestäni. Välillä ei voi kuin ihmetellä, mitä on ihmisen päässä kulkenut, kun on maalannut komean kohokuviotapetin päälle ei minkään värisellä lateksimaalilla. Tai peittänyt hulppeat helmipaneelit lastulevyllä. Näin on kuitenkin tehty ja siihen aikaan asiat ovat näyttäneet tulleen paremmiksi. Kuten timpurimme sanoi: ennen oli köyhää, jos hirsi oli näkyvissä. Nyt hirttä kaivetaan esiin minkä keretään (voihan se silti köyhyydestä kertoa).
Sisustus on yksi asia, mutta viime aikoina olen törmännyt toiseenkin sukupolvieroon. Olen kuullut useammaltakin kaveriltani, että omat vanhemmat ovat tyystin hurahtaneet einesruokien maailmaan. Ja puolivalmisteiden. Ne samat ihmiset, jotka vielä muutama vuosi sitten leipoivat leipänsä ja kirnusivat voinsa itse, vannovat nyt pussimuusin, valmiiden pitsasuikaleiden ja maustesekoitusten nimeen. Kun taas moni meistä 30+ ihmisistä ei halua kuullakaan mikroruuista ja natriumglutamaateista vaan kuivattaa nokkosia talven varalle, säilöö ja hauduttaa.
Sama ilmiö on havaittavissa myös muissa toimissa: nuorissa viljelijöissä ja karjankasvattajissa on niitä, jotka haluavat pelastaa kyytöt, lypsää käsin ja laidunnuttaa lampailla perinnemaisemia. Eläköityneet maaihmiset pyörittelevät silmiään: miten joku kehtaakin, juuri kun saatiin se lypsyrobottikin.
No, ihan yksi yhteenhän se ei mene. Nuorissakin on pakastepitsaihmisiä yllin kyllin, ja vanhoissa himokompostoijia ja saunavihtojen sitojia. Mutta jotain trendiä tässä näyttäisi kumminkin olevan.
Lukekaa muuten uusin Kantri - Maaseudun Tulevaisuuden Kuukausiliite. Siinä oli hyviä juttuja monta, mm. kyytöistä kertova. Ja katsokaa myös tämä linkki. Se vie edelliseen Kantrin numeroon, videokirjastoon, lammaspaimenkoiran luo. Tein jutun koirasta.
